Here is an update of our lastest adventure from the 2010 Snowboarding DTS outreach to Vancouver...
Ten of us set out on the expedition to Canada, three of which were staff and the rest being students- three boys, seven girls. The journey to Canada was a long one. We flew from Helsinki to Seattle (via Amsterdam) and then caught a bus up to Vancouver. There is a 10 hour time difference between Finland and Vancouver so we were shattered by the time we reached our final destination. We stayed at a Finnish-English church about 20 mins bus ride from central downtown Vancouver. There weren’t actually any beds for us so we hit the sofas and floor for the full 3 weeks of the trip- a true YWAM experience!!
We woke up to something we’d never quite seen before- a city rife with mixed culture and diversity, a melting pot or ‘mosaic’ of different beliefs and values. Two things jumped out at us when we got the next morning; one- the weather (!) and two- how friendly everyone was. On average it was about 15 degrees and funnily enough, there wasn’t actually any snow.... kind of unusual for a city about to launch into the winter Olympics! Everyone was very open-minded and accepting which led to people being easy to talk to but due to the post modernised culture, it meant that people accepted other beliefs in a ‘I’m glad it works for you, but don’t force it on me’ kind of way. This was the barrier that we needed to break through.
We took a leap of faith in the sense that we hadn’t received a schedule and didn’t actually know quite what we’d be doing during the 3 weeks. However, after a few introductory days we were ready to volunteer for the organisation called More Than Gold whose aim was to share God’s love through serving the community of Vancouver as opposed to it shoving down their throats. Different teams and individuals gathered from all nations of the world, from as close as Calgary, Canada to as far as Brisbane, Australia! And it wasn’t just YWAM that participated in this event, churches and other groups from around Vancouver also helped out which was great because it brought a real sense of unity and togetherness.
To give you an idea of what we actually did, here are just a few activities and ways in which we got to serve in the community. The main two activities consisted of giving out free hot chocolate and coffee as well as offering free prayer to people passing by on the streets. Although giving out hot chocolate is a simple act, it enabled us to interact with people and gave us a chance to share God’s love to people in a practical way, in a way they could understand and appreciate. Prayer stations were slightly different because people were initially closed to the idea but as we pressed on, we saw a change in people’s attitude to the idea of free prayer. Overall it was quite an encouraging experience as at least everyone in our group had the chance to pray for someone. Other activities were things like serving our host church on Sundays, helping the homeless, being a silent witness against sex trafficking, handing out informative flyers to people, ushering at a Christian musical event and making the hot chocolate for people to give out.
Here’s a moment in particular we thought you might like to hear about...
Markus and Leea were on prayer stations ready to pray for anyone and everyone who was up for it. Suddenly they saw a man lying on the ground across the road from them. This was far too good of an opportunity to miss, so they went to investigate. The man was on the ground and appeared to be unconscious and an ambulance on the way but nevertheless Leea and Markus offered to pray for the man. The people surrounding him were more than happy for him to be prayed for, so they began to pray. Whilst praying for the man, Markus felt a strong sense of God’s power through him and literally through his fingertips to which the man jumped up! Wow! Tears were pouring down the man’s cheeks, Markus said
“Jesus loves you and forgives your sins!”. The emergency services arrived and checked him over to conclude he was fit to go home. This was a great faith builder not only for Markus and Leea but also for the rest of the team.
Finally, here’s a thought that definitely challenged us and will hopefully challenge you too....
“One day when a few of us were ministering down Commercial Drive, (a busy area in Vancouver) God spoke to me. There were a lot of people in the area from all kinds of cultures, nationalities and range of ages. God showed me a glimpse of His heart for the people. I felt like my heart broke into millions of pieces- it made me weep. God said to me “Look all these people, they are all different but they are all in search of Me but they are looking in the wrong places. It is for these people I sent my Son to die, so that they may know Me.” I couldn’t talk to anyone because I was so overwhelmed on what God had revealed to me. When I was walking back to the Salvation Army building, I saw a man and God spoke to me again saying “Yes I know his name and I know what he desires for his life. I care for him.” Wow, God was slowly revealing His heart for the people to me, it broke my heart. It challenged me in the way I see and perceive people. Do I see people with natural eyes or how God sees people?” Elisabeth Pesonen
This was just a glimpse of our trip to Vancouver in which God challenged, taught and blessed us greatly. We still have so many more stories to tell but I hope you feel encouraged with our favourites!
God bless you all,
From the SDTS 2010 Blog Team
Tässä on uutisia viimeisestä seikkailustamme, aktiosta Vancouveriin...
Eli, matkalle Kanadaan lähti 10 henkilöä, joista 3 on henkilökuntaa ja loput oppilaita – 3 poikaa ja 7 tyttöä. Lentomatka Kanadaan oli pitkä. Todella pitkä. Lensimme Helsingistä Amsterdamin kautta Seattleen ja jatkoimme sieltä bussilla rajan yli Vancouveriin. Suomen ja Vancouverin välillä on 10 tunnin aikaero, joten olimme rättiväsyneitä päästyämme perille. Yövyimme suomalais-englanninkielisessä kirkossa, joka sijaitsee noin 20 minuutin bussimatkan päässä Vancouverin keskustasta. Ei kirkossa tietenkään ollut sänkyjä meille, joten saimme nauttia sohvalla ja lattialla nukkumisesta lähes täydet 3 viikkoa. Todellista YWAM-elämää!!
Seuraavana aamuna heräsimme keskellä jotakin, mitä emme oikeastaan koskaan olleet nähneet – kaupunki täynnä monimuotoisia kulttuureja, erilaisten uskomusten ja arvojen sulatuskattila ja mosaiikki. Kaksi asiaa hyppäsi ensimmäisenä silmille; yksi: sää! Ja kaksi: kuinka hämmästyttävän ystävällisiä ihmiset olivat. Lämmintä riitti keskimäärin noin 15 astetta ja lunta ei ollut ollenkaan… Ehkä hieman epätavallista kaupungille, jossa järjestetään talviolympialaiset! Kaikki olivat avoimia ja hyväksyviä, minkä takia ihmisille oli helppo puhua. Kävi kuitenkin ilmi, että johtuen nykyajan ajattelutavasta ja kulttuurista, ihmiset hyväksyvät toisten uskomukset sanoen: ” On hienoa, että se toimii sinulla, mutta älä pakota minua mukaan siihen.”. Tämä oli se muuri, jonka läpi meidän oli murtauduttava.
Otimme askeleen uskossa, sillä emme olleet saaneet lukujärjestystä emmekä oikeastaan tienneet, mitä aioimme tehdä seuraavien kolmen viikon aikana. Kuitenkin muutaman perehdytyspäivän jälkeen olimme taas kartalla ja valmiina tekemään töitä More than gold-organisaation alaisena, jonka päämääränä oli jakaa Jumalan rakkautta Vancouverin asukkaille ja olympiavieraille palvellen sen sijaan, että hakattaisi raamatulla päähän. Ihmiset kerääntyivät ympäri maailmaa aina läheltä Calgarysta kuin kaukaa Brisbanesta, Australiasta asti! YWAM – nuoret eivät olleet ainoa, jotka osallistuivat tapahtumaan. Kirkot ja muut ryhmät ympäri Vancouveria olivat myös mukana toiminnassa, mikä oli hienoa, sillä se loi yhteistyötä eri kirkkokuntien välille.
Jotta saisitte vähän vinkkiä siitä, miten palvelimme Vancouverissa, tässä on joitakin esimerkkejä toiminnasta ja tavoista. Kaksi päätoimintatapaa olivat kaakaon ja kahvin jakaminen kadulla sekä rukousasemat kadunkulmissa. Vaikka kaakaon jakaminen kuulostaa yksinkertaiselta, se avasi monia mahdollisuuksia kommunikoida ihmisten kanssa ja antoi tilaisuuksia jakaa Jumalan rakkautta käytännöllisellä tavalla, tavalla, jonka he voivat ymmärtää ja arvostaa sitä. Rukousasemat olivat hieman erilainen tapa lähestyä ihmisiä. Ihmiset olivat aluksi sulkeutuneita ajatukselle, mutta jatkoimme kuitenkin niiden pitämistä ja näimme muutoksen ihmisten asenteissa rukoukseen. Se oli joka tapauksessa rohkaiseva kokemus, sillä jokainen ryhmästämme ainakin sai tilaisuuden rukoilla jonkun puolesta. Muut toimintatavat olivat esimerkiksi omassa seurakunnassa palveleminen sunnuntaisin, kodittomien auttaminen, hiljainen mielenosoitus seksikauppaa vastaan, infolehtien jakaminen ihmisille, avustaminen kristillisessä musiikkitapahtumassa ja kaakaon keittäminen ihmisille jaettavaksi. Mukaan mahtuu siis niin käytännöntyötä kuin hengellistä työtäkin.
Tässä hetki, jonka varmasti haluat kuulla…
Markus ja Leea olivat pitämässä rukousasemaa valmiina rukoilemaan kenen tahansa puolesta, joka sitä haluaisi. Yhtäkkiä he näkivät miehen makaamassa maassa risteyksen toisella puolella. Tämä oli aivan liian hyvä mahdollisuus hukattavaksi, joten he menivät selvittämään asiaa. Mies makasi maassa tiedottomana ambulanssin ollessa matkalla. Leea ja Markus kysyivät voisivatko he rukoilla miehen puolesta. Ympärillä olevat ihmiset olivat kiitollisia tarjotusta rukouksesta, joten Leea ja Markus alkoivat rukoilla. Rukouksen aikana Markus tunsi valtavan Jumalan voiman kulkevan lävitseen ja käden kautta mieheen ja silloin mies hyppäsi pystyyn! Wow! Kyyneleet valuivat alas miehen poskia, Markus sanoi: ”Jeesus rakastaa sinua ja antaa syntisi anteeksi!” Ambulanssi saapui paikalle, mies tarkistettiin ja hän oli kunnossa lähtemään kotiin. Tämä oli mahtava uskon rakentaja, ei pelkästään Markukselle ja Leealle, vaan myös koko tiimille.
Lopuksi vielä ajatus, joka todella haastoi meitä miettimään ja toivottavasti haastaa myös teitä…
”Yhtenä päivänä, kun muutamat meistä olivat evankelioimassa Commercial Drivellä, (ruuhkainen alue Vancouverissa) Jumala puhui minulle. Sillä alueella oli paljon ihmisiä monista kulttuureista, kansallisuuksista ja ikäluokista. Jumala näytti minulle aavistuksen rakkaudestaan ihmisiä kohtaan. Tunsin kuinka sydämeni mureni miljooniksi palasiksi - se sai minut kyyneliin. Jumala sanoi minulle: ”Katso kaikkia näitä ihmisiä. He ovat kaikki erilaisia, mutta jokainen heistä etsii Minua. He vain etsivät väärästä paikasta. Näiden ihmisten puolesta Minä lähetin poikani kuolemaan, jotta he voisivat tuntea minut.” En pystynyt puhumaan kellekään, sillä olin niin musertunut siitä, mitä Jumala oli minulle paljastanut. Kun kävelin takaisin Pelastusarmeijalle, näin miehen ja Jumala puhui minulle uudelleen sanoen: ”Kyllä, Minä tiedän hänen nimensä ja tiedän mitä hän haluaa elämältään. Välitän hänestä.” Wow, Jumala oli hiljalleen avannut minulle rakkauttaan ihmisiä kohtaan, se mursi sydämeni. Se haastoi minua ajattelemaan millä tavalla näen ja miellän ihmisiä. Näenkö ihmisiä luonnollisilla silmilläni vai tavalla, jolla Jumala näkee?” Elisabeth Pesonen
Tässä oli vain murto-osa matkastamme Vancouveriin, jolla Jumala haastoi, opetti ja siunasi meitä suuresti. Meillä olisi vielä monia tarinoita kerrottavana, mutta toivomme, että rohkaistuitte lempitarinoidemme myötä!
Siunausta kaikille!
Lumilautailu-opetuslapseuskoulun Blogitiimi
